Lapset, älkää leikkikö saksilla.

Siitä ei nimittäin seuraa yhtään mitään hyvää. Mie oon jo pitkään ollu kyllästyny miun hiuksiin ja sit perjantaina keksin mukavan auringonotto hetken jälkeen, että nyt lyhenee hiukset. Miulla oli ihan selkeä visio siitä, kuinka leikkaisin hiukset ja kuinka niistä tulisi just sellaiset mitä oon ajatellu. Eli periaatteessa sama malli, mut vaan vähän lyhyempänä. Itsevarmuutta puhkuen hain sakset laatikosta ja otin ihan kunnon hiustupsun sormien väliin ja naps. Ok, vähän lyhyt, mutta ei se mitään. Toisen puolen nyrhin intoa puhkuen, mutta kun toista puolta piti alkaa saksimaan, niin sen saaminen saman pituiseksi olikin helpommin sanottu kuin tehty. Sit alko tää iänikuinen"vähän tuolta puolelta, ja sit taas vähän tältä toiselta" -leikki.

Tässä vaiheessa en ollu ees päässyt vielä kiinni takatukkaan, joka oli miun inhokkilistalla ykkösenä. Se lähti myös varsin vauhdikkaasti, ku en edes nähnyt taakse. Aina välillä katoin puuterinpeilistä et mistä pitää saksia ja jatkoin taas hommaa. Olihan se ihan hauskaa, niin kauan kuin sitä kesti, mutta lopputulos ei oikein vastannut ihan sitä miun hakemaa. Tulos muistutti erittäin vahvasti potan ja harakanpesän välimaastoa. Siinä vaiheessa oli pakko myöntää tappio, napata käsilaukku messiin ja suunnata lähimpään kampaamoon. Vähän hirvitti leikkauksen tulos sielläkin, koska minkäänlaista yhteistä kieltä ei ollut. Osasin mie tosin kysyä että "paljon maksaa *hirmuiset käsiliikkeet kuvastaen hiustenleikkuuta*". Ja siitä se sitten lähti. Tukka on lyhyt. En oo ite ihan vielä tottunut, mut ehkäpä tuo ajan kanssa.